Neuron kasvumalli

n2 neuro logo

Kasvu ei ole onnenkauppaa, vaan prosessi.



Vuonna 2010 Piilaakson startup-piireissä kehitettiin termi growth hacking, sillä perinteistä markkinointia ei koettu sopivaksi funktioksi kasvun kiihdyttämiseksi.

GH on jatkuvaan kokeiluun perustuva toimintatapa, jonka ainoa tavoite on kasvattaa liiketoimintaa kustannustehokkaasti. N2 Neuro soveltaa tätä filosofiaa kun teemme systemaattisia toimenpiteitä kasvun kiihdyttämiseksi.


”Kasvua, keinolla millä hyvänsä”

GH:n ominaispiirteisiin kuuluu tietynlainen haastajan asenne, jolloin kaikki keinot ovat sallittuja.
N2 Neurolla on kuitenkin tietyt työkalut ja menetelmät valmiina, joilla palvelemme asiakkaitamme ja heidän liiketoiminnan tavoitteitaan.

Perinteinen markkinointitiimin vastuu on tyypillisesti brändin, palvelun tai tuottteen tunnettavuuden kasvattaminen sekä hankintapäätökseen vaikuttaminen.

Me näemme, että vastaamme myös:
– käyttäjäkokemuksen parantamisesta
– asiakassuhteen pysyvyyden varmistamisesta
– suosittelijoiden hankkimisesta
– lisä- ja ristiinmyynnin mahdollistamisesta

neuro kasvumalli

Strategia yksinkertaistettuna:

Kaikki myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja vaikuttamisen kehitystoiminta on sidottu asiakaskokemuksen parantamiseen.

Teemme luovaa markkinointia analyyttisellä otteella, ja työkalupakistamme löytyy mm. uniikki kypsyystasomalli,
jolla määritellään kokonaisvaltaisesti nykyisen tekemisen taso sekä tavoitteet.

Palvelulupauksemme:

Uskallamme kokeilla uusia lähestymistapoja. Tämä tehdään testaamalla, mittaamalla ja toistamalla.

Emme sido itseämme liikaa tiettyihin teknisiin alustoihin, vaan etsimme kullekin asiakkuudelle ne työkalut, jotka tuottavat tulosta.

Emme toimi ulkoistettuna palveluntarjoajana, vaan asiakkaan kanssa tiiminä.


Kiinnostaa!